Tarinani

Kasvoin Suomessa herkkänä lapsena, tavalla joka ei aina tuntunut lahjalta. Tunsin kaiken syvästi: toisten kivun ja sanomattomien asioiden painon. Opin, kuten moni tyttö oppii, tekemään itsestäni hyödyllisen. Pärjäävän. Helpon. Viemään juuri sopivasti tilaa. En liikaa, en liian vähän.

Viisitoistavuotiaana koin seksuaaliväkivaltaa. En kutsunut sitä sillä nimellä pitkään aikaan. Hiljenin joissain paikoissa, kovenin toisissa, ja jatkoin eteenpäin. Minusta tuli erinomainen suorittaja. Voitin stipendejä. Muutin maasta toiseen. Uppouduin ymmärtämään ihmistä: opiskelin psykologiaa Skotlannissa ja tutkin integratiivista terapiaa Espanjassa. Olin loistava auttamaan muita ymmärtämään itseään. Olin huonompi pysähtymään ja tuntemaan, mitä minun sisälläni tapahtui.

Kehollani oli oma tapansa pysäyttää minut. Endometrioosi-diagnoosi kaksikymppisenä. Kuukausia niin kokonaisvaltaista kipua, että siitä tuli oma koulunsa. Kipu asui juuri niissä osissa minua, jotka olin oppinut kieltämään. Se oli alku matkalle, jota en ollut suunnitellut: omaan seksuaalisuuteeni ja siihen, mitä tarkoittaa olla nainen kehossa, josta oli vihdoin, vaivalla, tulossa koti.

Sitten tuli Brasilia. Olin 21-vuotias ja seisoin korkean turvaluokituksen nuorisovankilassa, kasvokkain poikien kanssa, jotka olivat selviytyneet asioista, joita useimmat eivät voi kuvitella. Minun piti opettaa heille henkistä resilienssiä. Sen sijaan jokin minussa murtui auki. Näin ensimmäistä kertaa kirkkaasti, mitä selviytyminen tekee ihmiselle. Miten se muokkaa hermoston. Miten se asuu kehossa vielä kauan sen jälkeen, kun vaara on ohi. Ja minä tunnistin sen, koska elin sitä itse.

Se mitä annoin heille, oli yksinkertaista ja radikaalia samaan aikaan: näin heidät. Kokonaan. Kaihtamatta. Ja kun ihminen tulee oikeasti nähdyksi, jokin hänessä aukeaa. Brasilia opetti minulle enemmän ihmisyydestä kuin koko psykologian tutkinto.

Se mitä seurasi, ei ollut siistiä eikä suoraviivaista. Rakensin asioita ja kävelin niistä pois. Suoritin psykologian tutkinnon arvosanalla First Class Honors ja sen jälkeen seksologian jatkokoulutuksen. Rakensin yrityksiä ja neuvoin startupeja. Rakensin kansainvälisiä yhteisöjä. Kirjoitin kirjan resilienssistä.

Puhuin kansainvälisillä hyvinvointilavoilla: Mindvalley, Biohacker Summit, Hololife Summit, Biohackers World. Minut valittiin Biohackers Magazinen Women in Biohacking -erikoisnumeron kanteen, nostettiin maailman hyvinvointiäänien kärkeen ja työtäni ihmissuhteiden ja läheisyyden parissa verrattiin Esther Pereliin. Muistan lukeneeni sen ja tunteneeni kaksi asiaa yhtä aikaa: hiljaista ylpeyttä, ja syvempää tietoa siitä, että tärkein työ oli vielä edessä.

Nyt olen 30. Hyvinvoiva, syvästi rakastettu ja enemmän oma itseni kuin koskaan. Tämä työ on totta, koska sen takana oleva elämä on totta.